Hellettä

Kuten eilisessä blogipäivityksessä kerron, eilen mentiin "hampaanpoistoon", josta eläinlääkäri ohjasi meidät juurihoitoon. Tänään sitten mentiin "juurihoitoon", josta kuitenkin tuli taas hampaanpoisto. Ympyrä sulkeutui.

Hampaan lohkeama oli sellainen, ettei siinä paikka olisi kestänyt, joten nyt Nellalla on pysyvästi ekaluokkalaisen hymy, joskin aukko on takahammasrivistössä.

Eläintenhoitaja ihaili Nellan hymyä, kun se näki minut leikkauksen jälkeen. Neppulainenhan hymyilee nostamalla vasenta suupieltä irvistykseen ja usein vielä aivasteleekin samalla, jos on oikein iloinen. Hassu koira.

Mammaa nukuttaa vieläkin

Olen kyllä usein ollut tyytyväinen tähän eteläisen Suomen eläinlääkäritarjontaan. Rovaniemen seudulla oli turha haaveillakaan pieneläinpäivystyksestä ja nyt noin tunnin ajomatkan päässä on kolme 24/7 eläinsairaalaa. Apu on aina lähellä.

Nellan operaatio kesti useita tunteja, joten kävin välillä kotona tsekkaamassa pentuja. Jätin pentulaatikon oven avoimeksi lähtiessä ja laatikossa ei ollutkaan yhtään pentua kotiin tullessani. Suurin osa kömpi esiin sohvan alta, ja pojilla oli oma "miesluola".

Kuukusten oma pesä

Tytöistä Lapinlemmikillä on luolakoiran piirteitä, tosin vähän pehmeämmin kuin noilla äijillä. Se oli havainnut loistavan pesäkolon sohvan käsinojan ja seinän välistä, jossa tyynyt ovat päiväunilla. Siellä Lemmikkieläimeillä oli mukava päivätorkkupaikka.

Lemmikin luola

Blogipäivityksissä voi tulla nyt muutaman päivän katkos. Taka-alalla olleet työt vaativat vielä viimeisen rutistuksen ennen maanantaina alkavaa lomaa. Lapinporokoirakeskeinen elämäni muuttuu loppuviikoksi painotukseltaan Lappi-ja porokeskeiseksi. Hemmi saa vuorostaan keskittyä koiriin ja elää pentuelämää.

Blogia kirjoittaessa Korpikihokki heräsi iltaunilta ja tuli kysymään, mitä minä oikein teen. Silläkin on siis työkoiran vinkeitä ja halua tutustua työvälineisiin. 

Hurjaa kasvua!

Kiinteä ruoka tekee näköjään tehtävänsä. Pennut ovat pulskistuneet kovasti ja vaakakin näyttää taas uusia ennätyslukemia. Tähtivalokin 1,7 kiloa lukuunottamatta kaikki pennut painovat vaa'an yli kahden kilon. Huh.


Korpikihokki on aina vihannut punnitsemista. Oikea antipainonvartija osoitti taas mielipiteensä painontarkkailusta puremalla vaa'an kuppia.

Korpikihokin vaakainhon ilmenemä

Pienestä keittiöstä ei kohta löydä riittävän suurta kuppia punnitukseen, vaan täytyy ottaa Riikan hyvä konsti syvästä kassista ja matkalaukkuva'asta käyttöön. (Mitä minä tekisinkään ilman näitä kokeneita kasvattajia ympärillä? Jaa, vastaus taitaa olla ilmiselvä: paljon virheitä =D)

Lapinlemmikki. Kuva ei liity tekstiin, mutta on se nätti. 

Tänään käytiin Nellan kanssa "hampaanpoistossa". Eläinlääkärin ohjeen mukaan olin varannut ajan hampaanpoistoon mukavalle AB-klinikalle, kun "hammas on haljennut ja heiluu". Selvisikin, että vain hampaan ulkosyrjästä lohjennut palanen heilui, kun taas muu hammas istuu kuin peruskalliossa. Kuulemma sellainen hammas kannattaa ennemmin juurihoitaa kuin poistaa.

Eipä siinä. Uusi aika juurihoitoa varten erikoislääkärille, kun se nyt on varmasti koiran kannalta paras vaihtoehto. Enpä ole edes ajatellut, että koirille tehdään juurihoitoja. Mutta totta kai eläimille tehtävien toimenpiteiden kirjo laajenee koko ajan.

Illalla meillä kävi taas kivoja lapsivieraita äitinsä kanssa. Pojat eivät ole hirmuisen tottuneita koiriin, mikä on hyvä pentujen kannalta. Ja ponnettomasti purevat pennut olivat ihan hyviä koirakontaktejakin.





Laajensin pentujen käytössä olevaa aluetta terassille saakka. Eikä ollut vaikea arvata, kenen polvisukat sinne ensimmäisinä tepastelivat... Kuvassa näkyvä pyyhe on kulkuaukon peittävän kompostikehikkoaidan päällä, ettei Saana-parka törmää porttiin sisälle tullessaan.

Tähtivalokki johtaa joukkoa kohti uutta tuntematonta

Pennut ovat jo kovin tottuneet liikkumaan mökissä. Ukonkuukunen koetti vähän siivotakin, mutta kuvat siitä jäivät hämäriksi. Siistinä miehenä se kokeili myös, tulivatko pyyhkeet riittävän puhtaiksi.

Ukonkuukunen pyyhetestaajana

Lapinlemmikki teki pesän samaan pyyhekasaan.

Lisää vieraita :)

Tänään pentuja kävi katsomassa Tähtivalokin nimikkoperhe, joka on siis samalla pentueen isä-Joikun kotiväki. Oli aivan ihana nähdä, miten pennut eivät olleet moksiskaan lapsista - ja miksipä olisivatkaan olleet. Nämä selvästi koiriin tottuneet lapset ja nuoret osasivat käsitellä pentuja niin kauniisti, vaikka nuorin käsittelijä olikin vasta puolitoistavuotias. Eikä nuori herrasmies ollut edes pahoillaan, vaikka joutui siivoamaan pissat kätensä päältä.


Nuorimuksen iloääntely sai minutkin ilostumaan: juuri tällaista meille kaivataan. Jos pentujen varhaiskasvuympäristön äänekkäin ja yllättävin tapahtuma on radion äänimerkki, ei pennuilla olisi kovin helppoa uudessa perheessä.

Oli myös mukava vaihtaa ajatuksia hyvässä seurassa. Aika meni kuin vilahtaen ohi. Tervetuloa uudelleen vaikka jo huomenna :)

Pedakoomikkoina pohdittiin sitä, pitäisikö pennuille turvata sukupuolineutraali ympäristö, ettei niille tule mitään vinoumia. Vai voiko poikapentu todellakin käyttää vaaleanpunasävyistä lelua tyynynä ilman että sen äijämäisyys kärsii? No, leikki sikseen: onneksi koirankasvatuksessa ei tarvitse miettiä mitään tällaista, vaan Äijä on Äijä tyynynsä väristä riippumatta.

Sama myös Ukolla: ei ole hirveä väri hirvessä pennun vika eikä vie sen identiteettiä mihinkään suuntaan.

Juoksujalkaa!

Pienet mökinvaltaajat ovat tänäänkin kehittyneet liikkumisessa harppauksin. Vielä eilen ne ottivat vain muutamia juoksuaskelia, mutta tänään laatikon ulkopuolella löytyi aivan uusi vaihde.

Tasapaino ei ole vielä kehittynyt vauhdin mukaiseksi, mutta eiköhän sekin tule perässä. Kuvia tästä hienosta liikkumisesta on vaan aika vaikea saada.

Ukonkuukusesta sentään sain "pysäytyskuvan",
kun poika alkoi testata uusia hampaitaan

Kiinteä ruoka on myös saanut pentujen kasvut aivan uusiin sfääreihin. Jytkyin pentu, Korpikihokki, painoi tänään illalla jo yli kaksi kiloa, ja Tähtivalokkikin kellotti vaa'alla lähes puolitoista kiloa.

Tähtivalokki ja iso kuppi

Tänäänkin käytiin ulkona piknikillä, muutamaan kertaan. Ulkoilu on äärimmäisen hyvä pentujen tottumisen kannalta, mutta myös helpottaa siivoamista sisällä. Seitsemän kakkakikkaretta on paljon kivempi huitoa pois hietikolta kuin siivota matolta tai sanomalehdeltä.

Ruokakupin alla hiekka-alusta vaan ei oikein toimi. Pennut räpeltävät käpälillään ruokaa ja vaihtavat paikkaa. Märissä käpälissä kulkeutuisi hiekkaa ruokaan, joten siksi perheruokailussa on käytössä pöytäliina. 

Nellakin on toistaiseksi saanut olla pentujen eväillä.
Pian se saa kyllä jonotusnumeron ja pääsee kupille vasta, kun pienet ovat syöneet.

Saana-muorilla on virallisen valvojan ja kalorilaskurin rooli.

 

Kakkarumba on, ainakin näin uutuuttaan, oikestaan ihan hauskaa. Emän sairastelun jälkeen on entistä arvokkaampi asia, että pennut syövät ja kasvavat. Kakka on vain sivutuote siinä prosessissa, merkki siitä, että kaikki on hyvin. Eikä tuollainen pienen pennun pieni kakka ole mitään verrattuna esimerkiksi lehmien suolituotteen kaliiberiin. Niitä on saanut pyöritellä töissä ja tutustua siihenkin tuotteeseen ihan käsikopelolla.

Tähtivalokki esittelee, miten helppoa kakkiminen on ulkona.

Onkohan mammakoiralla jotain hampaankolossa?

Pitäisi päästä aidan toiselle puolelle!

Luppoarnikki

Suurin poika ja pienin tyttö

Tänään pennut ovat sitten valloittaneet maailmasta taas uuden palan: niistä tuli mökinvaltaajia. Ruuan jälkeen poikaset ja tyttöset saavat juosta vapaana kaikilla noin kahdellatoista neliöllä siihen asti että tulee uni.
Riekkumisen jälkeen uni iskeekin kuin metrinen koivuhalko ja pennut lähes tippuvat niille sijoilleen. 

Mietin tässä, että... zzzzz

Ryhmähau

Pesueen pienin tyttö, Tähtivalokki, on ollut viime päivien ylivoimaisesti rohkein seikkailija. Se uskalsi ensimmäisenä kokeilla lautalattian liukkautta ja mennä aivan omia polkujaan. Se ei siis ajattele kuten Nasu (Nalle Puhissa): "On vaikeata olla rohkea, kun on vain Hyvin Pieni Eläin". Tähtivalokki on mieleltään suuri ja itse niin selvästi ihastunut pieniin unieläimiin. 

Tähtivalokki ja unieläin

Nepun kasvattaja kuvaili Nellaa pentuna, että sillä on jalassa camel bootsit omien polkujen kulkemista varten. Ehkä Tähtivalokki on tullut emoonsa, vaikka vaikea sen kenkämerkkiä vielä on tietää. Rohkea pieni eläin se joka tapauksessa on. Ja ihan ylisöpö, kuten kuva kertoo.

Tänään, kun Tähtis oli tutkinut koko tuvan lattian, se löysi mökin vessa-pesuhuone -puolen. Siistinä tyttönä se kävi kakalla viemärin vieressä ja jatkoi senkin puolen tutkimista. Reipas tyttö! 

Ukonkuukunen on myös reipas pentu. Se tutustui tänään aivan uusiin ihmisiin ja näytti pitävän heistä. Oli todella mukava nähdä, miten pentu tunsi olonsa kotoisaksi muidenkin käsittelyssä. 

Ukonkuukunen

Kuukuset leikkivät muristen ja painien, kun pääsivät kahdestaan pois laatikosta.  Siitäkin huomasi, miten paljon pentujen liikkuminen on parantunut viimeisimpien päivien aikana. Toki käveleminen on edelleen horjuvaa, mutta vauhtia ja vaarallisia tilanteita on huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. 


Tänään pennut saivat ensimmäistä kertaa syödä samalta tarjottimelta ilman että vahdin niiden yksilöllisiä annoksia. Ne syövät niin hyvin, että ei siinä tarvitse päältä katsella. 

Sen sijaan emäkoiraa minun olisi pitänyt vahtia vähän paremmin: sen mielestä pentujen ruoka on niiiin paljon parempaa kuin sapuska omassa kupissa. Niinpä se onnistui tyhjentämään hyvän määrän pentujen eväistä, ennen kuin tajusin sen olevan kupin eikä pentujen puhdistushommissa. Onneksi oli reilu annos. 

Hyvää se ruoka emollekin tekee. Ehkä pitääkin viikonlopun ajan muussata Nellankin annos vastikkeen kanssa mössöksi :) Olisi ainakin sopivaa ruokaa hammaspotilaalle. Toki se syö purutikkuja ihan mielihyvin, joten Neppunen osaa kyllä purra rikkinäistä hammasta varoen. Jääkaappikylmä ruoka taitaa kuitenkin vihloa hampaaseen, kun huoneenlämpöinen menee huomattavasti paremmin alas. Onneksi enää kaksi päivää hammasremonttiin. Ja hyvä, että pennut syövät nyt halulla kiinteää ruokaa niin emokin voi käydä välillä muutaman tunnin muualla.

Kotoisa kuppi

Tänään pennut saivat uuden unilelun. Edellinen on pesussa, kun joku onnistui kakkimaan suoraan pehmohirven syliin. Kai se osoitti sillä, että hirvi ei ole sen mielestä oikea lapinporokoiran lelu.

Hemmikin tuli tänään viikon työmatkalta jakamaan pentuarkea. Lapinlemmikki pääsi kainaloon testaamaan kotisohvan pehmeyttä.

Ruoka-aika!

Eilen(kin) kävin ruokatunnilla katsomassa ja ruokkimassa pentuja. Tulin sisälle ja aloin laskea pentulaatikon tyyppejä. 
1, 2, 3, 4, 5, 6. 

No höh. 

1, 2, 3, 4, 5, 6.

Tosiaan, yksi puuttui laatikosta.

Aikaisemmin Puna-ailakki oli kyllä jo onnistunut ylittämään esteen vapauteen, mutta tällä kertaa se oli Ukonkuukunen, joka löytyi umpiunessa sohvan alta. Oli ollut siellä tietenkin emon yksityisvierihoidossa ja oli vain tyytyväisen oloinen poika. Ei meinannut herätä edes ruokakupille.

Pennut todellakin syövät nyt jo hyvällä ruokahalulla kupista. Ei vielä mahottomia määriä, mutta vielä näin totutteluvaiheessa annos on noin ruokalusikallinen kerrallaan, neljä kertaa päivässä.

Seisovassa pöydässä on tarjolla vastike-jauheliha -sekoitusta, johon on uutuutena lisätty jo turvotettua pentunappulaakin.

Pentujen puuro

Vielä toistaiseksi haluan nähdä, että jokainen pentu on oppinut syömään ja syö oman annoksensa, joten ne saavat jokainen oman satsinsa erilleen muiden annoksista, vaikkakin samalle "tarjottimelle". Ja pari pentua syö vielä toistaiseksi erillisestä kupista.

Ruokatunti

Onhan se aika sottaista touhua, maito-jauheliha -mössö tarttuu aika hyvin niin pentuihin kuin tekstiileihin. Paljas lautalattia tai sanomalehti on vielä pienten syöjien tassujen alla liukas, joten kupin ja ruokailijoiden alla on siten pyyhe pöytäliinana.

Ruuan jälkeen on lupa tutustua pentulaatikon ulkopuoliseen maailmaan, mutta kovin moni ei vielä ole uskaltanut liukkaalle lautalattialle. Tähtivalokki on ollut toistaiseksi urhein luistelija.

Toinen jännittävä juttu oli tänään imuri. Meillä on joku hirmuisen äänekäs malli, jonka kanssa itsekin haluaisi pitää kuulosuojaimia. Korvien avautumisen jälkeen meillä ei ole imuroitu, joten seurailin syrjäsilmällä pentujen reaktiota kovaan ääneen.
Ei mitään ongelmaa, kuten ei emälläänkään ole imurin suhteen. Veteraani-Saana taas pelkää moppiakin. Kai sillä vaan on jotain yleensäkin siivoamista vastaan. Kai koira muistuttaa omistajaansa siinäkin suhteessa.


Eilen piti yrittää lukea työjuttuja kotona. Pentulaatikossa Luppoarnikilla oli mahdottoman tylsää, kun kaikki muut vain nukkuivat. Aloin siis opettaa siitä työkoiraa. Työnkuva vaan täällä poronhoitoalueen ulkopuolella on niin kovin erilainen kuin oikeassa pohjoisessa...

Työkoira

 

Huimaa kehitystä

Pennut ovat selvästi ottaneet suuria harppauksia kehityksen polulla. Silmät on nyt kirkkaina auki ja näkökyky kehittynyt huimasti. Nappisilmät napottavat vastaan, kun pentuja tuijottelee laatikon reunalta - silloin kun ne ovat hereillä. Enimmäkseen ne vain nukkuvat, niinkuin pienten pitääkin.

Pentujen kuuloaistikin alkaa toimia ja olenkin koettanut mökästää täällä mökissä keskenäni. Vietämme yleensä melko hiljaista elämää täällä maalla, joten nyt pitää oikein keskittyä pitämään ääntä, että pennut tottuvat äkillisiin kolauksiin ja pamauksiin. Radiokin on päällä, että tulee vähän häiriötä.

Korvat avautuvat

Pennut ovat myös aloittaneet leikkimisen. Ne kävelevät jo useita askelia kaatumatta ja haastavat toisiaan leikkiin. Suurimman osan ajasta ne toki vielä vain nukkuvat, mutta hereillä olo alkaa olla jo mielenkiintoista katsottavaa.

Kihokki painii

Äänimaailmakin on muuttunut esihaukkumisesta lähes oikean kuuloiseen haukkuun sekä kaameaan murinaan. Uni-inuaminen on myös hauskan kuuloista, samoin kun tyytyväinen ynähtely Nellan avattua maitobaarin.

Ettei äänistä tulisi liian suloista kuvaa, on myönnettävä, että välillä kuuluu myös "Psykon" suihkukohtauksen musiikilta kuulostavaa huutamista.

"Minäkö muka huutaisin", kysyy Ukonkuukunen

Tänään pennut saivat ensimmäiset matolääkeannoksensa. Annoin alkuun ihan vaan Canexia, koska tahnana ja "yhden päivän lääkkeenä" se on helpointa antaa pennuille. Ne kun eivät vielä syö kiinteätä ruokaa niin paljon, että siihen voisi piilottaa matolääkettä.

Piknik-korissa oli tänään vain kupin pohjallinen maidonvastiketta

Canex tappaa suolinkaiset ja hakamadot, mikä on tässä vaiheessa riittävää. Seuraava kuuri parin viikon päästä tulee jo Nemavetillä (sama vaikuttava aine kuin Axilurissa), joka on Canexia laajakirjoisempi lääke. Neppu saa matokuurin samaan aikaan kuin pennut.

Pentujen madotusohjelmasta on erilaisia ohjeita. Jossain kehotetaan madottamaan pennut 2 viikon välein 12 viikon ikään saakka, jossain muualla taas sanotaan, että madotukset 3, 5, 10 ja 14 viikon iässä riittävät. Kuurin jälkeen madot kehittyvät kolmessa viikossa, joten siksi tuo kahden viikon väli tuntuu melkoisen tiheältä.

Tiedän Nepun itsensä ja jo sen emänkin saaneen säännölliset matokuurit niin pentuaikana kuin omia pentuja odottaessaan, luotan tuohon harvempaan madotukseen. Sitä eläinlääkärinikin suositteli. Madotonta koiraa ei koskaan ole, mutta säännöllinen madotus pitää matopaineen niin pienenä, ettei loiset vaikuta pennun hyvinvointiin.

Matokuuri pitää antaa viikko - kaksi ennen rokotusta ja siten 10 ja 14 viikon iässä madotukset ovat rokotuksien kannalta hyvään aikaan. (Rokotukset 12 ja 16 viikon iässä). Pennut menevät 7 viikon iässä eläinlääkärin tarkastettavaksi ja tarvittaessa saavat silloin myös loislääkkeet ja/tai punkkisuojan.

Korpikihokki

Vielä viikko sitten näissä ei tosiaan ollut kovin paljon katsomista. Nyt Pentu-TV:ssä alkaa olla jo komiikkaa toisten pyllähdellessä ja leikkiessä keskenään. Ruuan jälkeen pennut ovat ihan ryytässä. Ne tungeksivat kupille ja astuvat tassuillaan ruokaan levittäen sitä ympäriinsä.

Tähtivalokki on erityisen innokas ruokailija. Päälaella onkin jälkiä evästelystä.

Kohta pentu-TVstä tuleekin laajakuvaversio. Toissapäivänä töistä ruokatunnille tullessani ihmettelin pientä läikkää matossa laatikon vieressä. Puna-ailakkihan se oli kiivennyt laidan yli ja mennyt seurustelemaan sohvan alla makaavan emon kanssa. Pian saadaan siis purkaa pentulaatikosta etuseinä pois. 

Pentujen sosiaalistamisen kannalta on erittäin hyvä, että niitä tullaan katsomaan. Kolmen viikon ikä on tautiriskin kannalta herkin, joten aloitetaan nyt kolmen viikon rajapyykin täytyttyä varovasti ensin muutamalla vieraalla.

Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna avataan ovet kaikille pentujen palluttelijoille, myös ilman ostoaikeita.
Pentuja saa, ja pitää tulla katsomaan aina juhannukseen saakka. Jos pennut ovat kehittyneet riittävästi, niiden luovutus voi alkaa heti juhannuksen jälkeen.

Luppoarnikki

Äijäkuukunen

P.S.
Tiedoksi mahdollisille vierailujoille: vaikka olenkin kerännyt sanomalehtiä talteen tulevaa pissakakkaruljanssia varten, pino vanhoja sanomalehtiä on aina tervetullut tuliainen ;)

Pennut piknikillä

Tänäänkin oli mahtava ulkoilukeli. Kaivoin kompostikehikot varastosta ja rakentelin niistä pienen ulkoiluaitauksen. Illalla pahimman auringonpaisteen hiivuttua kannoin vasta heränneet pennut aitaukseen - toki lakanan päälle, ettei hiekka ja neulaset vaan pistele pieniin tassuihin ;)

Suuressa maailmassa

Olihan siinä ihmettelemistä. Pennut vetivät ulkoilman tuoksuja neniinsä todella tiiviisti ja ihmettelivät valtavaa avaruutta ympärillään.

Onneksi emä tuli pelastamaan pienet pahalta maailmalta. Huh, mikä helpotus! Kuin magneetti Nella houkutteli jälkikasvunsa ympärilleen ja asettui lakanalle ruokkimaan pienet.

Poikaset pääsivät siis piknikille ensimmäistä kertaa elämässään. Emä ei oikein rauhoittunut, vaan piti vartioida valppaana ympäristöä.

Piknik-eväiden jälkeen oli aika opetella sisäsiisteyttä. Olikin tosi vakaa asento pissiä, kun sanomalehti ei luistanut tassujen alla.

Emä poistui tässä vaiheessa kaukopartiohommiin, kun Saana hälytti jostain uhkaavasta vaarasta metsän laidassa. Olisikohan kielo alkanut kukkia tai jotain muuta yhtä kamalaa.
Pienet jatkoivat tutustumista ulkoelämään. 

Jalat kantavat tukevalla pohjalla ihan eri tavalla kuin pentulaatikon karva-alustalla. Ulkoilusta tulee näille ehdottomasti päivittäinen rutiini aina kelien salliessa. Ja myös silloin kun "keli ei salli", kunhan nämä pikkutyypit eivät enää ole sokerista.

 

Kovin pitkiä matkoja pennut eivät ole aiemmin liikkuneet ja istuminen tuntui välillä varmimmalta asennolta.

Mutta kyllä askel alkaa olla aika ponteva ja isohko aitaus kuljettiin äkkiä reunasta reunaan.
Jaksoihan sitä, kun kaikki olivat ensin olleet hyvän tovin laturissa.

Tähtivalokki näyttää mallia, miten pieni pentu nauttii unilelun uniseurasta.